KL: Entinen työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö kritisoi hallituksen avustajamäärää

Entinen työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen kritisoi Kauppalehden haastattelussa voimakkaasti tämän hetkisen hallituksen ennätyssuurta avustajamäärää. Alla linkki Kauppalehden juttuun:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ex-kansliapaallikko-sanna-marinin-hallituksen-paisuneen-avustajajoukon-taustalla-on-vedatys-haluttiin-kavereille-mukavia-toita/6f9fda60-b43b-43cb-bf0f-57e2385f2875?_ga=2.263437572.989762262.1581527109-1645229539.1530015260

Voi vain miettiä, johtuuko suuri avustajamäärä hallituksen kyvyttömyydestä, vai tosiaan siitä, että haluttiin antaa tovereille kivoja ja hyväpalkkaisia hommia aidossa hyvä veli -hengessä 🙂

Sisäministeri Maria Ohisalo haluaa Suomen vastaanottavan turvapaikanhakijoita Kreikassa olevilta pakolaisleireiltä

Olemme saaneet lukea mediasta, että sisäministeri Maria Ohisalo on esittänyt ministeriölle pyynnön selvittää mahdollisuuksia ottaa Suomeen siirtolaisia Kreikkaan muodostuneilta ns. pakolaisleireiltä. Leireillä asuu enimmäkseen Lähi-idästä ja Afrikasta tulleita siirtolaisia. Näitä leirejä ovat leimanneet koko niiden olemassaolon ajan levottomuudet ja rikollisuus. Leireillä ei asu juurikaan viattomia, puolustuskyvyttömiä pikkulapsia tai harmaahapsisia sairaita vanhuksia, vaan enimmäkseen parhaassa iässä olevia nuoria miehiä. Sisäministeri Ohisalo puhuu kuitenkin ensisijaisesti nimenomaan yksin leireillä olevista alaikäisistä siirtolaisista, luoden näin tietynlaisia mielikuvia ja pelaten näillä mielikuvilla omaa poliittista peliään.

Fakta on kuitenkin se, että iso osa näistä alaikäisistä leirillä olijoista ei tosiaan ole mitään avuttomia pikkulapsia, vaan vähintään pitkällä teini-ikäänsä olevia ihmisiä, jotka perhe on lähettänyt eräänlaiseksi ”ankkuriksi” Eurooppaan. Tavoitteena on saada tämän ankkurin kautta vedettyä koko perhe ennemmin tai myöhemmin Eurooppaan, perheenyhdistämispykälien nojalla, tai hyötyä muuta kautta Euroopan vauraudesta tämän ihmisen kautta. Toiminta on monien näiden siirtolaisten osalta laskelmoitua, eivätkä he kaikki todellakaan ole vilpittömästi avun tarpeessa.

Toinen fakta on se, että leireillä on paljon henkilöpaperittomia ja väärennetyillä papereilla liikenteessä olevia ihmisiä, joiden todellinen ikä on kaiken muun ohella kovin epäselvä viranomaisille.

Ja vaikka leireiltä todella löytyisikin pieniä lapsia, pidän vähintään ongelmallisena sitä, että valtiotasolla kannustaisimme ihmisiä kolmansissa maissa lähettämään pienet lapsensa ihmissalakuljettajien ym. hämärätahojen kautta yksin toiselle puolelle maapalloa. Ja kaikki tämä vain siksi, että perhe saisi taloudellista ja elintasollista hyötyä.

Epäselvää on myös se, miksi nämä tällä hetkellä Kreikassa asti olevat luvattomasti Eurooppaan tulleet ihmiset olisivat ensisijaisesti Suomen vastuulla. Ohisalon ja hallituksen ideologisten linssien läpi katsomalla asia voi olla hyvinkin selvä, mutta tavalliselle veronmaksajalle, jonka maksettavaksi koko lysti viime kädessä täälläkin tulisi, se ei ole niin selvää.

Oma maailmankuvani lähtee siitä, että useamman ihmisen yhteinen omaisuus, kuten tämä valtio nimeltä Suomi, ei voi olla jaettavissa muutaman ihmisen oikkujen mukaan ulkopuolisille. Ohisalo ja kaikki muutkin halukkaat hallituksen jäsenet voivat ottaa omiin koteihinsa ketä ikinä he haluavat, mutta tähän yhteiseen kotiin, eli Suomeen, he eivät voi kutsua täysin vieraita ihmisiä epäselvistä taustoista kysymättä ensin muilta. Tarkoitan muilla nyt koko Suomen kansaa, tai vähintään sen ylivoimaista enemmistöä.

Ainakaan minulta tai tuntemiltani ihmisiltä ei ole kysytty, haluammeko lisää siirtolaisia vai emme.

Radikaaleista ja maltillisista muslimeista

”Radikaali muslimi on se, joka leikkaa vääräuskoisen pääsi irti huutaen Allahu Akbar. Maltillinen muslimi on se, joka katsoo vierestä, kun vääräuskoinen pääsi leikataan irti, eikä puutu siihen vaan jatkaa omaa maltillisen muslimin elämäänsä entiseen tapaan.” – Vanha viidakon sananlasku hieman mukailtuna

Islamilaisen maailman yhteiskunnat eivät ole sellaisia kuin ne ovat siksi, että joka ikinen muslimi maailmassa olisi päästä varpaisiin radikaali, paha tai edes erityisen ilkeämielinen.

Julkinen teloitus Saudi-Arabiassa

Ne ovat sellaisia kuin ne ovat yksinkertaisesti siksi, että tällaisia yhteiskuntia muslimit muodostavat. Olivat kyseessä sitten arabit, persialaiset tai mitkä tahansa niistä Lähi-idän, Afrikan, Aasian tai Euraasian kansoista, joiden enemmistöuskonto on Islam, ovat heidän muodostamansa yhteiskunnat käytännössä aina äärimmäisen ahdasmielisiä, väkivaltaisia, vanhoillisia ja kykenemättömiä muutokseen kohti länsimaista ihannetta.

Islamilainen maailma ei ole omaksunut näitä asenteita, arvoja ja toimintamalleja ulkoa, eikä sitä ole pakotettu omaksumaan näitä kenenkään taholta. Päinvastoin, nämä kaikki asenteet, arvot ja toimintatavat ovat sisäsyntyisiä näissä yhteiskunnissa. Se, kuinka pitkälti ne nojaavat erinäisiin vanhoihin paikallisiin heimoperinteisiin ja kuinka paljon itse Islamin uskoon missäkin, on kokonaan toinen aihe, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa että nämä yhteiskunnat ihmisineen ovat itse muotoutuneet tällaisiksi.

Se, että muutama prosentti ihmisistä kaikissa muslimimaissa on varmasti erinäisistä syistä ainakin nimellisesti näitä asioita vastaan, ei muuta näitä yhteiskuntia ja enemmistöä niiden ihmisistä. Yhteiskunnat muotoutuvat ensisijaisesti peilikuviksi kansoista, jotka ovat ne rakentaneet. Kun islamilainen maailma katsoo peiliin, näkee se oikean käden pitelemässä veristä miekkaa, joka katkoo vääräuskoisten ja homoseksuaalien kaulat, suun joka hurraa näille teoille ja ehkä joinain päivinä heikon ja riutuneen vasemman käden joka nousee tekemään heikon eleen estääkseen nämä teot. Tämä vasen käsi nousee kuitenkin kovin harvoin, eikä se silloinkaan koskaan saa pysäytettyä miekkaa pitelevää oikeaa kättä, hurraavaa suuta, tai karistettua niitä ajatuksia peilistä katsovan hahmon päästä jotka näihin tekoihin johtavat. Kun islamilainen maailma katsoo peiliin, näkee se kerta toisensa jälkeen tukevasti paikoillaan seisovat jalat, jotka eivät ota askelta pois mestauspaikalta kohti modernia, suvaitsevaa ja tasa-arvoista oikeusvaltiota.

Kansa on kokoontunut seuraamaan homoseksuaalisuudesta seuraavan lainmukaisen rangaistuksen toimeenpanoa Iranissa
Naista rangaistaan aviorikoksesta Afganistanissa ihmisten seuratessa tapahtumaa

Ylläolevat kuvat eivät ole täällä suinkaan mässäilytarkoituksessa, vaan siksi, että jokainen voi omin silmin havainnoida näiden yhteiskuntien ryhmädynamiikkaa. Itse kaulan leikkaajia, hirttäjiä tai piiskan heiluttajia on vain muutamia. Määrällisesti tapahtumapaikalla on valtavan paljon enemmän niin sanottua tavallista kansaa, joka voisi ylivoiman turvin koska tahansa keskeyttää tapahtuman niin halutessaan, mutta he eivät halua. Nämä tapahtumat eivät ole yksittäistapauksia, ihmiset kyllä tietävät varsin hyvin, mitä heidän yhteiskunnissaan toistuvasti tehdään esim. toisten uskontokuntien edustajille, homoseksuaaleille, aviorikokseen syyllistyneille naisille jne. Heillä olisi kaikki mahdollisuudet järjestäytyä, tehdä tarvittavat suunnitelmat ja lopettaa nämä raakalaismaiset teot.

Mutta he eivät halua. Enemmistö ei halua estää näitä tekoja, koska he hyväksyvät ne. Monet heistä suoranaisesti haluavat, että näitä rangaistuksia seuraa em. teoista jatkossakin. Monet eivät ainoastaan halua näitä rangaistuksia, vaan he haluavat myös nähdä niiden toimeenpanon paikan päällä.

Toisissa muslimimaissa valtio takaa Sharia-lain kautta näiden olennaisesti Islamiin kuuluvien tekojen toteuttamisen, toisissa yhteisö itse täysin orgaanisesti ilman ulkoa annettua määräystä. Julkisia mestauksia, hirttämisiä, kivityksiä ja piiskauksia seuraa ympäri islamilaista maailmaa asioista jotka eivät meillä edes ole rikoksia.

Tällaisia islamilaiset yhteiskunnat ovat. Ne, joita radikaalit ja maltilliset muslimit yhdessä rakentavat ja ylläpitävät.

Maltilliset muslimit protestoimassa rauhanomaisesti Charlie Hebdo -lehteä vastaan tämän julkaistua pilakuvia profeetta Muhammedista ennen kuin vähemmän maltilliset muslimit toteuttivat oman protestinsa rynnäkkökiväärien kanssa (näitä protesteja nähtiin ympäri maailmaa, myös meillä Euroopassa loistavasti kotoutuneiden muslimiemme järjestäminä)

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Itsenäisyys ja vapaus ovat arvokkaita asioita. Tänään 6.12. on taas aika muistaa, mitä edeltäviltä sukupolvilta on vaadittu, että saamme elää verrattain hyvinvoivassa ja vapaassa maassa. Soisi tietysti, että tätä ei unohdeta vuoden muinakaan päivinä, vaan arvostus aiempia sukupolvia ja omaa kotimaata kohtaan olisi jatkuva ja luonteva osa ihmisten elämää. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

George Soros – nukkemestari siirtolaisteatterin takana

Ylläolevasta linkistä pääsee mielenkiintoiseen (joskin vanhaan) artikkeliin joka käsittelee välimeren siirtolaisbisnestä ja sen taustalla toimivia tahoja. Monet ”kansalaisjärjestöt”, jotka avustavat siirtolaisia Eurooppaan, toimivat rahoituksella, josta leijonanosan ne saavat erinäisiltä säätiöiltä ja järjestöiltä, joiden taustalla on usein hyvin rikkaita ja vaikutusvaltaisia ihmisiä, kuten unkarilaissyntyinen miljardööri, valuuttakauppias ja poliittinen aktivisti, George Soros. Esimerkiksi hänen kaltaisensa miehen syitä ryhtyä tukemaan em. järjestöjä voi vain pohtia.

Yksi asia on kuitenkin varma. Nämä Soroksen ja muiden siirtolaisbisneksen varjoissa häärivien miljardöörilobbareiden perustamat ja rahoittamat ”kansalaisjärjestöt”, jotka esiintyvät humaaneina pienen pakolaisraukan auttajina, ovat epäuskottavuudessaan yhtä irvokas ilmiö kuin jos suuren kansainvälisen öljy-yhtiön omistajapohatta kolmannessa polvessa päättäisi perustaa yhdessä parin muun öljypohatan ja lobbarin kanssa järjestön, joka puolustaa tavallisen pienen ihmisen oikeutta porata öljyä tietyillä arktisilla alueilla. On päivän selvää, että kummallakaan ei ole mitään tekemistä pienen ihmisen auttamisen kanssa, vaan kyseessä on omien poliittisten ja taloudellisten etujen ajaminen. Jokaisen pitäisi tämä tajuta.


Kun ihminen on yhtä rikas kuin esimerkiksi edellä mainittu George Soros, voisi hän käytännössä ratkaista miljoonien ihmisten elintaso-ongelmat omilla rahoillaan. Hän ei kuitenkaan tee tätä, vaan haluaa siirtää nämä miljoonien ihmisten elintasohuolet eurooppalaisten veronmaksajien maksettaviksi. Itse ongelmia jotka ajavat ihmisiä siirtolaisuuteen ”kolmansista maista” , ei tällä ratkaista, eikä tämä ole tarkoituskaan. Läheskään aina tällä ei edes ratkaista näiden paikasta toiseen siirreltävien yksittäisten ihmisten elintaso-ongelmia kovin pitkäksi aikaa. Monet siirtolaiset ajautuvat myös Euroopassa köyhyyteen ja sitä kautta uusiin ongelmiin. Ennen kaikkea he aiheuttavat lisää ongelmia kantaväestölle tämän tapahtuessa, joko rikollisuuden ja levottomuuksien kautta, tai vähintään jäämällä elämänsä loppuun saakka sosiaalitukien varaan.


Näiden järjestöjen toiminnassa ei voi olla kyse pyytettömästä ihmisten auttamisesta. Ehkä mukana on ruohonjuuritason toimijoita ja työntekijöitä, jotka todella uskovat olevansa hyvällä asialla naiiviuttaan ja suoranaista typeryyttään, mutta kokonaisuutena tarkastellen nämä järjestöt aiheuttavat enemmän vahinkoa kuin mitä korjaavat. Sodat, köyhyys ja ympäristöongelmat eivät lopu maailmasta siirtämällä ihmisjoukkoja levottomista, köyhistä tai muuten ongelmaisista maista läntisiin paremman elintason maihin. Lähtömaiden ongelmat pysyvät ennallaan ja hallitsematon suuren mittakaavan siirtolaisuus luo vain lisää ongelmia näiden siirtolaisjoukkojen kohdemaihin. Kenen etu tämä sitten on ja miksi Soroksen kaltainen vaikutusvaltainen ja todennäköisesti myös varsin fiksu mies pyrkii edistämään tätä? Kaikkihan on mahdollista, mutta on hyvin hankala uskoa hänen kohdallaan pyyteettömään auttamishaluun ja pelkkään huonoon harkintaan.

Itsenäisyyspäivän 612-kulkue

Muistutan kaikkia suomalaisia, että jälleen tänä vuonna järjestetään itsenäisyyspäivänä 6.12. Helsingissä poliittisesti sitoutumaton itsenäistä Suomea ja sen puolesta taistelleita kunnioittava 612-kulkue. Kokoontuminen klo 18:30 Töölön torilla. Olethan mukana osoittamassa, että kotimaatamme, sen puolesta taistelleita ihmisiä ja tervettä kansallishenkeä ei ole unohdettu tänäkään itsenäisyyspäivänä!

Kirjasuositus: The Strange Death of Europe

Mikäli Lontoon murre taittuu ja mantereemme kohtalonkysymykset ovat lähellä sydäntä, niin suosittelen lukemaan brittiläisen kirjailijan ja journalistin Douglas Murrayn teoksen ”The Strange Death of Europe” vuodelta 2017. Kirja käsittelee ihailtavan selvänäköisesti ja kiihkottomasti eurooppalaisen identiteetin ja väestön asteittaista tuhoutumista maahanmuuton, islamin ja Euroopan poliittisten johtajien oman lakonisen välinpitämättömyyden edessä.

Pieni ote alkutekstistä:

Europe is commiting suicide. Or atleast its leaders have decided to commit suicide. Whether the European people choose to go along with this is, naturally, another matter. When I say that Europe is in the process of killing itself I do not mean that the burden of European Commission regulation has become overbearing or that the European Convention on Human Rights has not done enough to satisfy the demands of a particular community. I mean that the civilisation we know as Europe is in the process of committing suicide and that neither Britain nor any other Western European country can avoid that fate because we all appear to suffer from the same symptoms and maladies. As a result, by the end of the lifespans of most people currently alive, Europe will not be Europe and the peoples of Europe will have lost the only place in the world we had to call home.
It may be pointed out that proclamations of Europe’s demise have been a staple throughout our history and that Europe would not be Europe without regular predictions of our mortality. Yet some have been more persuasively timed than others. In Die Welt von Gestern (The World of Yesterday) first published in 1942, Stefan Zweig wrote of his continent in the years leading up to the Second World War, ’I felt that Europe, in its state of derangement, had passed its own death sentence – our sacred home of Europe, both the cradle and the Parthenon of Western civilisation.’
One of the few things that gave Zweig any hope even then was that in the countries of South America to which he had finally fled he saw offshoots of his own culture. In Argentina and Brazil he witnessed how a culture can emigrate from one land to another so that even if the tree that gave the culture life has died it can still provide ’new blossom and the new fruit’. Even had Europe at that moment destroyed itself completely, Zweig felt the consolation that ’What generations had done before us was never entirely lost.’


Today, largely because of the catastrophe Zweig described, the tree of Europe is finally lost. Europe today has little desire to reproduce itself, fight for itself or even take its own side in an argument. Those in power seem persuaded that it would not matter if the people and culture of Europe were lost to the world. Some have clearly decided, as Bertolt Brecht wrote in his 1953 poem ’The Solution’, to dissolve the people and elect another because, as a recent Swedish conservative Prime Minister Fredrik Reinfeldt put it, only ’barbarism’ comes from countries like his whereas only good things come from outside.


There is no single cause of the present sickness. The culture produced by the tributaries of Judeo-Christian culture, the Ancient Greeks and Romans, and the discoveries of the Enlightenment has not been levelled by nothing. But the final act has come about because of the simultaneous concatenations from which it is now all but impossible to recover.
The first is the mass movement of peoples into Europe. In all Western European countries this process began after the Second World War due to labour shortages. Soon Europe got hooked on the migration and could not stop the flow even if it had wanted to. The result was that what had been Europe – the home of the European peoples – gradually became a home for the entire world. The places that had been European gradually became somewhere else. So places dominated by Pakistani immigrants resembled Pakistan in everything but their location, with the recent arrivals and their children eating the food of their place of origin, speaking the language of their place of origin and worshipping the religion of their place of origin. Streets in the cold and rainy northern towns of Europe filled with people dressed for the foothills of Pakistan or the sandstorms of Arabia. ’The Empire strikes back’ noted some observers with a barely concealed smirk. Yet whereas the empires of Europe had been thrown off, these new colonies were obviously intended to be for good.


All the time Europeans found ways to pretend this could work. By insisting, for instance, that such immigration was normal. Or that if integration did not happen with the first generation then it might happen with their children, grandchildren or another generation yet to come. Or that it didn’t matter whether people integrated or not. All the time we waved away the greater likelihood that it just wouldn’t work. This is a conclusion that the migration crisis of recent years has simply accelerated.
Which brings me to the second concatenation. For ever the mass movement of millions of people into Europe would not sound such a final note for the continent were it not for the fact that (coincidentally or otherwise) at the same time Europe lost faith in its beliefs, traditions and legitimacy. Countless factors have contributed to this development, but one is the way in which Western Europeans have lost what the Spanish philosopher Miguel de Unamuno famously called the ’tragic sense of life’. They have forgotten what Zweig and his generation so painfully learnt: that everything you love, even the greatest and most cultured civilisations in history, can be swept away by people who are unworthy of them. Other than simply ignoring it, one of the few ways to avoid this tragic sense of life is to push it away through a belief in the tide of human progress. That tactic remains for the time being the most popular approach.


Yet all the time we skate over, and sometimes fall into, terrible doubts of our own creation. More than any other continent or culture in the world today, Europe is now deeply weighed down guilt for its past. Alongside this outgoing version of self-distrust runs a more introverted version of the same guilt. For there is also the problem in Europe of an existential tiredness and a feeling that perhaps for Europe the story has run out and a new story must be allowed ton begin. Mass immigration – the replacement of large parts of the European populations by other people – is one way in which this new story has been imagined: a change, we seemed to think, was as good as a rest.