Hyvesignaloivan someaktivistin mielenmaisema


Ashley Richter deleted her Instagram post after learning why it was
Kauneusbloggaaja musta nyrkki naamassa

Viime vuosina on perinteisen melko homssuisen bändihuppareihin ja maiharitakkeihin pukeutuvan vasemmistoaktivistin rinnalle noussut uudenlainen vihervasemmistoon kallellaan oleva ”aktivistityyppi”, jota voisi kutsua trendikkäästi somevaikuttajaksi. Nämä yleensä ulkonäöltään sangen miellyttävät meikkitutoriaaleista, alusvaate-esittelyistä ja life style -blogeistaan tunnetut pääasiassa naispuoliset tyhjäntoimittajat ovat nyt siirtyneet yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vaikuttamiseen, tai ainakin yritys on kova.

Kun katsoo näitä tämän päivän tyypillisiä ns. somevaikuttajia, voi useimmissa heistä havaita tiettyjä melko syvälle meneviä yhtäläisyyksiä mielenlaadussa, toimintatavoissa ja yleisessä tavassa elää vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja tämän maailman kanssa.

He ovat kauhistelijoita, jotka haluavat tuntea empatiaa empatian tähden tai ainakin simuloida sen tuntemista, koska se on osa heidän somepresenssiään ja oikeaan osoitteeseen mennessään varma tie olla mukana niissä trendeissä, joissa täytyy olla mukana

He haluavat säädellä ja sensuroida ympäristöstään pois kaiken sellaisen, joka aiheuttaa heille epämukavuuden tunteita, joita heidät on ehdollistettu ja opetettu tuntemaan näiden asioiden tiimoilta. He rakastavat ilmiantamista, ylläpidolle ruikuttamista, kommentoinnin kieltämistä ja erilaisia ulkopuolisen silmään melko lapsellisia somessa tapahtuvia joukkovoimanosoituksia.

Heitä leimaa yleensä yhtä aikaa äärimmäinen kontrollissa pysymisen tarve, mutta myös lähes täydellinen kyvyttömyys kontrolloida itse itseään. Loputtomat ihmissuhdeongelmat, materian hamstraaminen ja yleensä sisäisen tyhjyyden täyttäminen erilaisilla kulutusyhteiskunnan tyrkyttämillä asioilla ja esineillä on iso osa heitä. Samoin heitä leimaa täysi kyvyttömyys elää aidosti osana orgaanista ja luonnonlakien mukaan toimivaa maailmaa, jota eivät määritä heidän maailmankuvansa mukaiset sosiaaliset konstruktiot kuten tasa-arvo, holhousvaltio tai hyvesignalointiin ja teennäiseen kauhisteluun perustuva moraalikäsitys.

He käyttäytyvät kuin pieni lapsi, joka kieltäytyy kuuntelemasta ja ymmärtämästä puhetta, joka ei sovi heidän sen hetkiseen mielentilaansa. Papukaijan lailla he toitottavat yksiä ja samoja iskulauseita, hashtageja ja mustia ruutuja, sulkien silmänsä kaikelta mikä kyseenalaistaa edes pienen osan heidän narratiivistaan.

Toisin sanoen, he ovat täysin kyvyttömiä elämään sellaisessa maailmassa, jossa todellisuutta ja ympäristöään ei voi järjestellä ja selittää älypuhelimen näytöllä tai oman päänsä sisällä mieleisekseen, vaan jossa se on konkreettisesti muokattava käypäiseksi ja toimivaksi tosiasioiden pohjalta. Tämä ihmistyyppi ei likaa koskaan käsiään, vaan katsoo vieressä kun toiset kaivavat kuopan.

Pullamössösukupolvi on typerä, vanha ja ylikäytetty termi, mutta tietyllä tavalla erittäin sopiva juuri näihin ihmisiin.

He todella ovat kuin pilalle hemmoteltu kakara, joka haluaa että aivan kaikki menee hänen mielensä mukaan. Myös keinovalikoima on hyvin pitkälti sama: kiukuttelu, isoveljen, vanhempien tai opettajan huutaminen apuun ja jatkuva mielikuvitusmaailmaan karkaaminen.

Rohkeimmat heistä uskaltavat ehkä mennä mukaan sopivan turvallisiin ja harmittomiin mielenilmauksiin niin kauan kun muita osallistujia on riittävän monta ja poliisi suojelee heitä. Loput tyytyvät larppaamaan mielenosoittajaa ja käymään mielenosoituksen lähistöllä sen verran, että saavat instagramiin kuvan itsestään mielenosoituksen liepeillä. Näin heidän sinällään täysin turhanpäiväinen profiilinsa saa ainakin pientä lisähuomiota ja muutaman tykkäyksen.

Joidenkin naisten tapauksissa, jollaisia ainakin instagram on täynnä, heidän ylitsepursuava narsisminsa puskee pintaan myös kaiken tämän nettiaktivistina ja influencerina toimimisen ohella ja iso osa aktivismista ja vaikuttamisesta onkin lähinnä oman vähäpukeisen vartalon esittelyä näiden asioiden varjolla.

Hei, kuulin että tämä asia on nyt tärkeä, mutta katsotaanpa hetki takapuoltani!

Heistä ei kuitenkaan koskaan ole katsomaan saati muuttamaan itse maailmaa sellaisena kuin se todellisuudessa on. Heille ajatus siitä, että Afrikan suhteellinen köyhyys ja alikehittyneisyys voisi olla pääasiallisesti afrikkalaisten syytä tai muslimimaailman levottomuudet muslimien syytä, ei vain käy, sillä se veisi vallan heiltä itseltään. Syy on aina löydyttävä jostain muusta, kuin syyllisestä itsestään – jostain johon he voivat vaikuttaa. He rakastavat uhreja, koska oikeastaan kukaan muu kuin somejulkkiksia ja vihervasemmistoa apuun huutavat uhriutujat eivät tarvitse heitä.

Skitsofrenisesti he pelkäävät ihmisen tai kansakunnan asettamista vastuuseen omasta elämästään, mutta samalla he itsepintaisesti haluavat ainakin ajatuksen tasolla itse ja aatteellisena ryhmänä kontrolloida kaikkea ja tuntea olevansa vastuussa muiden etnisesti vieraiden kansojen kärsimyksistä. Vain täten he voivat säilyttää illuusion itsestään kaikkivoipana maailmanparantajana, jolla on joku tarkoitus.

Kaikki juontunee paitsi helpon vallan ja huomion haluun, niin myös jonkinlaiseen perustavanlaatuiseen psykologiseen tarpeeseen uskoa, että he ovat hyviä ihmisiä ja että kaikki ikävät asiat ovat muutettavissa paremmiksi juuri heidän opeillaan, vaikka sisintä kalvaa suunnaton voimattomuuden ja heikkouden tunne reaalimaailman edessä.

Samalla, outoa kyllä, heissä todella elää tämä äärimmäisen vääristynyt käsitys omasta kaikkivoipaisuudesta, johon kuuluu oleellisesti harhainen ajatus että kaiken maailman kärsimyksen voisi hävittää kätevästi kotoa käsin sosiaalisen median kautta tai rinkirunkkaamalla mielenilmauksessa, saaden näillä keinoilla painostettua jonkun toisen oikeasti kykenevän muuttamaan maailman asioita.

He eivät kykene koskaan olemaan oikeasti kiinni heitä itseään ympäröivässä maailmassa, vaan meillä Pohjoismaissakin haihattelevat loputtomasti kuvitteellisen poliisiväkivallan lopettamisesta 8000 km päässä Yhdysvalloissa tai nälänhädän lopettamisesta 12 000 km päässä Afrikassa sen sijaan, että he menisivät vaikka vapaaehtoistyöhön paikalliseen vanhainkotiin, lahjoittaisivat rahaa samassa kaupungissa asuvalle köyhälle lapsiperheelle tai siivoaisivat paikallisen uimarannan lasinsiruista ja roskista.

Keskiverto-somebimbo on melko tyhmä, mutta niin tyhmä edes hän ei kuitenkaan ole, että hän uskoisi oikeasti afrikkalaisten sotaherrojen tai Iranin teokratian johtoportaan kuuntelevan hänen piipitystään. Hänellä on sisäsyntyinen pelko voimaa kohtaan, eikä näiltä ihmisiltä takuulla tulla koskaan näkemään kovin suuria sankaritekoja tai itsensä laittamista riskille alttiiksi. Niinpä he iskevätkin helppoihin kohteisiin, eli ympäröivään länsimaiseen yhteiskuntaan loputtomalla syyllistämisellä, ruikuttamisella, vaatimisella ja lapsenomaisella kiukuttelulla, odottaen että joku jossain tekisi jotain ja kaikki muuttuisi hyväksi. He eivät koskaan vaadi tilivelvollisia tilille, vaan jakavat loputonta havainnointiaan siitä, että maailmassa on ikäviä asioita, jääden sitten odottamaan tykkäyksiä näyttöjensä ääreen.

Kyseessä on ihmistyyppi, joka huutaa aina toisia apuun, syyllistää toisia, ja kokee hyvin pitkälti koko maailman toisten kautta, ja ennen kaikkea somessa trendaavien ”mielipiteiden” ja ilmiöiden kautta. Suhde omaan ympäristöön, oikeisiin lähiympäristön ongelmiin ja oikeastaan jopa omaan itseen puuttuu useimmilta heistä. He elävät maailmassa jonkinlaisen lapsellisen toisten ihailtavan aktivisti-supersankari -roolin kautta, katsomatta koskaan maailmaa ongelmineen yhtään syvemmältä.

Joskus tuntuu, että heiltä puuttuvat täysin kokemukset elävästä elämästä oman kuplansa ulkopuolelta ja yleensäkin kyky syy-seuraus -suhteiden hahmottamiseen tätä kautta. He ovat perustavanlaatuisella tavalla viallisia ihmisiä, jotka eivät selviäisi päivääkään ympäristössä jossa safe space, tasa-arvo ja kaikelta pahalta suojeleva isovelivaltio olisivat vain mielikuvitusta. Tässäkin maailmassa heidän ainoa funktionsa tuntuu useimmiten olevan kulutustuotteiden ja kulutusmielipiteiden mainostaminen töröpylly pystyssä maailmalle somen kautta. Ainoa hyötyjä töröpyllyn itsensä ohella on joku satunnainen kosmetiikka- tai alushousuvalmistaja sekä tietysti peräkammarin ikisinkkupoika, jolle töröpyllyjen päivitykset eittämättä tuovat ainakin hieman iloa elämään.

Kaiken tämän jaarittelun jälkeen kuitenkin todettakoon, että luultavasti syy numero yksi tälle neitien äkilliselle poliittiselle heräämiselle on ihan vain se huomiohakuisuus. Näiden ihmisten poliittiset näkemykset ovat aina sitä, millä saa eniten huomiota, tykkäyksiä, kaupallisia yhteistyökumppaneita ja joka toimii sopivan riskittömänä ja yleisesti hyväksyttynä keinona olla sopivasti kapinallinen, tiedostava ja ”woke” kuten nykyään sanotaan. Ja sillä vakavuudella siihen toki tulee suhtautua, ilman turhaa kulmien kurtistelua.

Syy Ruotsin Malmön mellakoihin on löytynyt

Iltalehti uutisoi, että tutkija on viimein löytänyt Ruotsin Malmöä jo vuosikausia riivanneiden mellakoiden syyn. Ei, se ei ole vääränlainen maahanmuuttomalli tai maahanmuuttajat itse, vaan se on korona-virus (tarkemmin sanottuna SARS-CoV-2).

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8445f391-e3ac-4843-b0e7-940c2cd7b4af

On huojentavaa tietää, että kunhan se kuuluisa käyrä vaan tasoittuu, niin nämä Malmöä jo vuosikaudet vaivanneet mellakka-aallotkin loppuvat. Kaikki nämä vuodet Malmö on kärsinyt tästä vakavuusasteeltaan suunnilleen kausi-influenssaa vastaavasta kammottavasta virustaudista, ja siksi autot palavat, ihmisiä ammutaan ja raiskataan, eikä juuri kukaan kykene käymään tuottavassa työssä.

Suomi – maahanmuuttajien maa?

Usein kuulee ihmisten sanovan, että Suomi kuten moni muukin valtio, on alunperinkin maahanmuuttajien maa, joka on syntynyt eri väestöryhmien muuttaessa tänne. Nämä ihmiset sanovat näin yleensä puolustellaakseen nykymallista maahanmuuttoa ja globalisaatiota laajemminkin.

Tämä väite onkin toki osittain totta, mutta koskaan ennen yksikään väestöryhmä ei ole päässyt muuttamaan valmiiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja niittämään sen etuja ilman merkittävää riskiä ja uhrausta jotka liittyvät tämän yhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitoon.

Samoin nämä tänne siirtyneet väestöryhmät eivät ole koskaan aiemmin tulleet valtioiden ja rikollisryhmien järjestämien Välimeren yli kulkevien laiva- ja venekyytien avulla, vaan kyse on aina ollut orgaanisesta lähialueiden väestöryhmien elinpiirin laajenemisesta näiden sisäsyntyisen laajenemiskyvyn ja halun seurauksena. Suomi on yhä tänäkin päivänä kulttuurillisesti ja geneettisesti verrattain homogeeninen maa. Sitä eivät ole luoneet ja rakentaneet kaikki maailman kansat ja ihmisrodut, vaan hyvin selektiivinen joukko pohjois-eurooppalaisia. Tämä näkyy yhä maamme alkuperäisväestön genetiikkaa tutkiessa.

Kun hyvinvointi-Suomea rakennettiin, ei ollut hyvinvointi-Suomea. Ei ollut nykyistä materiaalista ja sosiaalista hyvinvointia, eikä ollut Suomea sellaisena kuin meidän sukupolvemme sen näkee, katsomatta poliittisiin näkökulmiin.

Oli vain karu pohjoinen maa-alue vähine resursseineen, odottamamassa sitä että vahvimmat, epäitsekkäimmät ja sitkeimmät ihmiset tekevät siitä jotain itselleen, heimolleen ja jälkipolvilleen.

Ei ollut vastikkeetonta sosiaaliturvaa, ei tasa-arvoa, ei toisten rakentamaa järjestelmää joka takaa toisille oikeuden ottaa resursseja toisilta.

Se, että ihminen on maahanmuuttaja ei tee hänestä huonoa, epäkelpoa, epätoivottua tai laiskaa. Aika, tapa ja maahanmuuton taustalla vaikuttava periaate voivat tehdä.

Sama koskee niitä ihmisiä, jotka päättävät jakaa oman orgaanisesti syntyneen heimonsa resursseja toisille ilman selkeää vastiketta. He ovat epäkelpoja, epätoivottuja ja laiskoja itsensä luonnon silmissä.

Maailma ja meidän universumimme ei ole ”reilu”, se ei tunne ”tasa-arvoa” tai ”oikeuksia” jotka eivät perustu mihinkään konkreettiseen. Luonnossa tasa-arvon ja reiluuden ajatukset ovat täysin tuntemattomia. Elämä ja evoluutio eivät perustu näille, vaan vahvimman oikeudelle, sitkeydelle ja terveelle itsekkyydelle.

Ne, jotka käyvät itseään luontoa ja universumia vastaan, ovat valinneet tuhon ja rappion tien.

Suomi sellaisena kuin me sen tänä päivänä tunnemme, on tällä tuhon ja rappion tiellä.

Jonain päivänä edellisten sukupolvien luoma jaettava materiaalinen hyvinvointi loppuu kesken. Ottajia alkaa olla enemmän kuin antajia.

Se ei lopu kesken koska näin on ennalta määrätty, vaan koska suomalaiset ja eurooppalaiset yleensäkin ovat unohtaneet ne luonnonlait ja periaatteet, joiden varaan koko nykyinen hyvinvointi on rakennettu.

Oli Suomi sitten maahanmuuttajien maa tai ei, se ei ole koskaan ollut elintasosiirtolaisten maa. Sinä päivänä kun siitä tulee elintasosiirtolaisten maa, se lakkaa olemasta Suomi.

Identiteetit ja kotimaat kulutustavarana

Jos ajattelee yhtään syvällisemmin ajatusmallia jonka mukaan toimimattomien ja konfliktien runtelemien maiden ja identiteettien ongelma ratkeaa sillä, että ihmiset muuttavat niistä pois ja vaihtavat ne uusiin, on useimpien pakko tajuta kuinka suunnattoman kestämätön ja typerä tuo ajatus on.

Kulttuuri, etnisyys, kotimaa, yhteisö ja perhe eivät voi olla kulutustavaraa, joka vain vaihdetaan uuteen ja kiiltävään joka kerta kun entiseen tulee jokin vika tai se lakkaa miellyttämästä sinua.

Tuhansien vuosien biologisen ja kulttuurillisen kehityksen tuloksena syntynyt maa, etnisyys ja kulttuuri eivät voi olla verrattavissa viihde-elektroniikkaan tai H&M:n myymään kertakäyttömuotiin. Niitä ei voi vain vaihtaa uuteen joka kerta kun entinen lakkaa toimimasta, toimii sinusta huonosti tai kun haluat jotain uutta ja hemmotella itseäsi.

Nykyään valloillaan oleviin liberalismin ja kulutuskulttuurin kultteihin sopii toki molempiin hyvin se ajatus, että ihmisryhmällä tai yksilöllä ei ole mitään velvollisuuksia ja vastuita omaa kotimaataan, elinympäristöään tai kansakuntaansa kohtaan. Maa-alueet, ihmisten kotimaat ja kokonaiset identiteetit ovat kuten kaikki muukin kulutustavara; näissä tämän päivän hegemonia-aatteissa nekin on vain tarkoitettu yksilön käytettäväksi niin pitkään kuin ne häntä miellyttävät, eikä niihin kuulukaan muodostaa kestäviä saati aatteellisia kiintymyssuhteita.

Kun joku ihmisryhmä omalla toiminnallaan tekee jostain alueesta huonosti toimivan tai elinkelvottoman joko jatkuvilla konflikteilla, saastuttamisella tai ylikansoituksella, on tämän päivän narratiivin mukainen ratkaisu vain yksinkertaisesti hylätä tuo alue ja identiteetti, ja vaihtaa se toiseen.

Rumasti sanottuna voisi nähdä, että nykymaailma hyväksyy sen, että ihmiset käyttäytyvät kuin torakkalauma, jolle on luonnollista käytöstä siirtyä loppuun nakertamastaan vanhasta puutönöstä toiseen parempikuntoiseen taloon. Identiteeteistä ja fyysisistä kotimaista tulee näin kirjaimellisesti kulutustavaraa siinä missä edellä mainitusta viihde-elektroniikasta tai muotivaatteistakin on tullut.

Mutta ennemmin tai myöhemmin tällä tavoin ajattelevalta ihmiskunnalta loppuvat kesken valtiot ja maa-alueet, joihin kohdistaa kansainvaelluksiaan entisten kotikontujen tuhouduttua.

Jossain vaiheessa ihmisten on pakko herätä siihen, että ainoa ratkaisu on muodostaa vahvoja siteitä omaan kotimaahan ja kansakuntaan ja näiden hyvinvointiin ja eheyteen pitkässä juoksussa. Kestävien ja hyvin toimivien yhteiskuntien ja maiden rakentaminen ei ole helppoa. Se edellyttää kärsimystä, vaikeuksia ja kasvukipuja. Se edellyttää työtä. Se edellyttää kompromisseja. Siihen on hyvin harvoin olemassa helppoja oikoteitä.

Kun Suomea ja suomalaista identiteettiä rakennettiin, ei sekään käynyt helposti ja ilman ongelmia. Matkaan hajanaisista suomalais-ugrilaisista ja ilmeisesti skandinaavista vaikutusta omaavista länsi-Suomen heimoista eheäksi kansakunnaksi on sisältynyt vieraiden valtojen alla elämistä, nälänhätää, vuosien itsenäisyystaistelu, rakentamista ja sitten jälleenrakentamista sotien jälkeen. Siihen on sisältynyt kipeitä sisäisiä kiistoja ja äärimmäisen raaka sisällissota. Eikä valtiostamme vieläkään ole tullut täydellistä kaiken tämän jälkeen, eikä yli 5 miljoonainen kansa varmasti koskaan voikaan olla täysin yhtä mieltä siitä mikä on täydellistä. Siitä tuli kuitenkin riittävän hyvä – paras meille suomalaisille. Pidetään se sellaisena jatkossakin, pidetään se suomalaisena.

Siinä samalla kohdelkaamme myös muita kaukaisia kansakuntia kuin täysivaltaisia aikuisia ihmisiä kohdellaan ja antakaamme heille vastuuta omista yhteiskunnistaan. Kun aikuinen tai ryhmä aikuisia kohtaa ongelman, hän ei voi juosta sitä loputtomasti pakoon toiselle puolen maapalloa, vaan hänen täytyy ratkaista se. Vain siten ongelma häviää. Ratkaisu siihen, että miljoonat ihmiset elävät huonosti toimivissa yhteiskunnissa ei voi olla se, että nämä miljoonat ihmiset vain siirtyvät seuraavaan paikkaan. Ongelmat eivät katoa sillä, nekin vain siirtyvät seuraavaan paikkaan. Kun kolmas maailma siirretään ensimmäiseen maailmaan, muuttuu se ensimmäinen vain ajan myötä myös kolmanneksi. Meillä ei ole resursseja toimia koko maailman sosiaalitoimistona, joka ratkoo kokonaisten kansojen köyhyysongelmat tai kotiolo-ongelmat.

Uhriutuminen vallankäytön keinona

Nyt hiljalleen toistaiseksi laantumaan päin olevaa Black Lives Matter -huumaa katsellessa ei voi kun ihmetellä, kuinka sekaisin sellainen yhteiskunta on, jossa ihmiset voivat väkivaltaa käyttämällä vaatia toiset ihmiset pitämään itseään uhreina ja vaatimalla vaatia väitetystä uhrin asemastaan huolimatta erilaisia etnisyyteen perustuvia etuja. Tyhmemmällekin pitäisi olla selvää, että kyseessä on silkka vallankäyttö ja etteivät aidot uhrit yleensä käytä valtaa.

Aidolla uhrilla ei ole mahdollisuutta vaatia ja määräillä, ei ainakaan koko yhteiskuntaa ja periaatteessa koko länsimaista elämäntapaa koskevissa asioissa. Kyse on poliittiseksi aseeksi muokatusta teennäisestä uhristatuksesta, joka toimii vipuvartena oman intressiryhmän etuja ajaessa.


Jos kaikki ihmisryhmät ja ihmisyksilöt alkaisivat toimia näin, rämpisi koko maailma pian ihmiskunnan historian epäoikeudenmukaisuuden loputtomassa suossa. Maailmassa tuskin on sellaista ihmisryhmää tai yksilöä, joka ei voisi vedota siihen, että joskus jossain joku etäisen linkin häneen omaava toinen ihmisyksilö on kärsinyt jonkun toisen käsissä.


Me suomalaiset olemme historiallisesti olleet aina yksi Euroopan orjuutetuimpia ja alistetuimpia kansoja. Meitä on kaapattu ja myyty orjiksi itään, pidetty alusmaana niin itä- kuin myös länsinaapurin toimesta, todettu rotuteorioissa alempiarvoisiksi, kimppuumme on hyökännyt väärin perustein viereinen suurvalta ja pakottanut vielä sen jälkeen maksamaan itselleen sotakorvauksia, jne… Suomessa on ollut lähes kehitysmaatasoista köyhyyttä, sairautta ja epäoikeudenmukaisuutta vielä pitkälle 1900-luvun puoliväliin. Kyllä meillä syitä marttyyriksi heittäytymiseen riittää. Olemmeko me nyt oikeutettuja johonkin tämän takia verrattuna muihin kansoihin? Olemmeko me tehneet tästä koko identiteettimme perustan? Vastaus kumpaankin kysymykseen on ei.


Näistä kaikista tapahtumista on aikaa, aivan kuten on aikaa afrikkalaisten orjuuttamisesta valkoisten (ja huom. myös muiden etnisten ryhmien!) taholta. Ne kansat, jotka suomalaisia ovat historiassa orjuuttaneet, alistaneet tai meitä vastaan hyökänneet, ovat itsekin kärsineet kaikki jossain vaiheessa. Niiden itsensä sisällä on ollut valtava määrä epätasa-arvoa, köyhyyttä, sortoa ja yksilöiden kärsimystä. On suunnattoman tekopyhää ja lapsellista heittäytyä kokonaisena väestöryhmänä kollektiivisesti uhreiksi ja nostaa oma kärsimys kaikkien muiden ylitse. Se ei johda mihinkään positiiviseen. Jos me kaikki tekisimme niin ja alkaisimme syytellä siitä toisia, voimme vain kuvitella miltä maailma pian näyttäisi.


Voimme toki kaikki repiä kaiken tähän asti rakennetun rikki ja vaikka sotia sillä alueella asuvia nykyihmisiä vastaan josta 200 vuotta sitten täällä asuneet ihmiset orjuuttanut pieni joukko on tullut, mutta en koe että se olisi järkevää tai muuttaisi mitään paremmaksi. En näe, että tänä päivänä elävät ihmiset olisivat siitä vastuussa tai että heidän hyvinvointinsa olisi jotenkin suoraan pois minun hyvinvoinnistani. Molempien, niin afrikkalaisten ja suomalaisten orjuuttajat ja sortajat ovat jo kaikki kuolleet, samoin ovat etnisyytensä vuoksi orjuutetut ja sorretut afrikkalaiset ja suomalaisetkin. Historian tapahtumien syyttäminen omista ongelmista ei ole toimiva keino pärjätä tässä maailmassa, eikä se ole erityisen reilua muita ihmisiä kohtaan jotka yrittävät parhaansa mukaan rakentaa toimivia ja vauraita yhteiskuntia.


Jos kaikki ihmiset keskittyisivät rakentamaan identiteettinsä uhrina olemiselle ja vaatisivat tästä vastineeksi jotain joltain toiselta, loppuisi se jotain hyvin pian kesken koko maailmasta.

George Floyd -mellakoista, mielenosoituksista ja tukimielenosoituksista

Olemme seuranneet nyt useiden päivien ajan uutisointia Yhdysvaltain mellakoista, joiden nimellisenä alkusysäyksenä oli George Floyd -nimisen afroamerikkalaisen miehen kuolema poliisin sangen kovaotteisessa käsittelyssä. Poliisien toiminta Floydin kanssa tallentui videolle sivullisen kuvaamana sekä valvontakameroiden kautta ja videot levisivät pian tämän jälkeen netissä, suututtaen ymmärrettävästi ihmiset. Tämän hetken tietojen ja itse videomateriaalin perusteella yksi poliiseista käytännössä tukehdutti Floydin kuoliaaksi pitäen polveaan tämän kaulan päällä miehen jo ollessa käsiraudoissa maassa. Syynä Floydin pidätykselle/kiinniotolle oli epäily väärennetyn rahan käytöstä läheisessä myymälässä.

Itse videon nähneenä minulle ei ole mitään epäselvää siinä, että kyseinen poliisi toimi väärin. Kyse ei ollut enää voimankäytön liioittelusta, tai edes kuolemantuottamuksesta, vaan käytännössä murhasta. Paitsi että jalan pitäminen pidätetyn kaulan päällä tämän jo ollessa raudoissa on vähintään kyseenalaista toimintaa, etenkin kun ympärillä on muutenkin apujoukkoja, niin se myös jatkuu useiden minuuttien ajan. Ilmeisesti näistä viimeiset 3 Floyd on käytännössä silminnähden tajuton/jopa eloton. Poliisin on täytynyt tajuta, että toiminta aiheuttaa vähintään tarpeettomia vammoja ja mahdollisesti pidätetyn kuoleman.

Kyseisen poliisin toimia tilanteessa on mahdotonta puolustella. Floyd ei nähtävästi ollut itsekään mikään enkeli, mutta poliisitoiminnan on silti sivistysvaltiossa noudatettava tiettyjä periaatteita. Tausta ja sekava käytös pidätystilanteessa eivät vielä mitenkään katsottuna oikeuta poliisin toimia tilanteessa. Paikalla olleet poliisit tekivät väärin ja on ymmärrettävää, että se herättää suuttumusta.

Tästä huolimatta itse tapahtunutta seuranneet mellakat Yhdysvalloissa muodostuivat heti alkuunsa enemmänkin opportunististen rosvolaumojen ja näitä usein käytöstavoiltaan muistuttavien omia ideologisia tavoitteitaan ajavien äärivasemmistolaisten päättömäksi riehumiseksi, kuin mielenilmaukseksi vääryyttä vastaan. Mellakoissa ovat aktivoituneet niin ns. ”Antifa”, Black Lives Matter kuin myös paikalliset hyvän tekosyyn saaneet pikkurikolliset. Täysin sivullisten ihmisten omaisuuden tuhoaminen ja väkivallan käyttö tapahtuneeseen syyttömiä viranomaisia kohtaan ei ole mielenilmaus tai oikeuden vaatimista George Floydille. Se on rikollista eikä sillä saada aikaan mitään positiivista.

Eilen 3.6. myös meillä Suomessa nähtiin Helsingissä ”tukimielenosoitus” näille Yhdysvaltain mielenosoituksille ja mellakoille. Tilaisuudessa nähtiin mm. hip hop -esitys ja heiluteltiin muiden suoraan Yhdysvaltain mielenosoituksista ja mellakoista kopioitujen kylttien ohella myös mustiin kohdistuvan rasismin ja poliisiväkivallan lopettamista vaativia kylttejä. Eräs mielenilmaukseen osallistunut afrikkalaistaustainen mies kertoi lehdelle, että häntä pelottaa ja hän on paikalla siksi, että ”se olisin voinut olla minä”. En tiedä missä nämä ihmiset luulevat asuvansa ja kenelle nämä viestit oli kohdistettu, mutta he asuvat Pohjoismaisessa lintukodossa, jossa mustiin ihmisiin kohdistuva rasismi ja poliisiväkivalta ovat varmasti ongelmista pienimpiä. Täällä ei ole kovin konkreettinen riski kenellekään joutua poliisin tukehduttamaksi hengiltä.

Samaan hengenvetoon todettakoon, että edes Yhdysvalloissa jonka elämänmenoa nämä ”tiedostavat citynuoret” tykkäävät itse larpata ja sitten kauhistella samalla, ei poliisin mustiin kohdistama rasismi todellakaan ole niin yksiulotteinen ongelma kuin jotkut ihmiset antavat itselleen uskotella näköjään Suomea myöten.

Menemättä sen laajemmin kaikkiin epäkohtiin joita Yhdysvalloissa esiintyy, tyydyn nyt käsittelemään tätä tällä kertaa eri ryhmien keppihevosenaan käyttämää sinällään ikävää tapausta. Tilanteesta on nimittäin hyvin hankala löytää rasismia tai syitä järkyttyä määräänsä enempää ulkomaita myöten.

Fakta on se, että poliisin kutsui paikalle kaupan myyjä, joka epäili Floydia väärennetyn rahan käytöstä, eikä häntä tultu kuulustelemaan tai pidättämään mustana olemisesta ihan vain siksi, että poliisit eivät pidä mustista ihmisistä.

Fakta on myös se, että pidätystilanteessa sekava ja isokokoinen Floyd vastusti passiivis-aggressiivisesti poliisia, jolloin poliisi voi käyttää (sopivia!) voimakeinoja, kuten ymmärrettävää on. Kuten muuallakin, poliisilla on Yhdysvalloissa velvollisuus tehdä työnsä, eikä poliisin pidätysoikeus ole asia jonka voi estää käyttämällä riittävää vastarintaa poliisia kohtaan. Poliisin kanssa voi olla eri mieltä, mutta tämä eri mieltä oleminen on hoidettava sanallisesti. Poliisi ei lähtökohtaisesti tapa ketään eri mieltä olemisesta edes Yhdysvalloissa, mikäli vastarinta ei ole fyysistä ja vaaranna poliisia, tehtävän suorittamista, sivullisia tai kohdehenkilöä itseään. Jos poliisi todella on väärässä ja kansalainen oikeassa, niin asia kyllä selviää yleensä verrattain nopeasti ja kansalainen saa jatkaa päiväänsä ilman lisäongelmia. Vaikka pidätys jatkuisi pitempäänkin syyttömyydestä huolimatta, on asian oikaisemiseksi myös Yhdysvalloissa kuten kaikkialla länsimaissa kokonainen oikeusjärjestelmä korvausjärjestelmineen. Aikuisen ihmisen olisi suotavaa tietää nämä asiat.

Suurin osa ihmisistä haluaa elää yhteiskunnassa jossa näin toimitaan, eikä se muutu vaikka koko heidän omaisuutensa poltettaisiin maan tasalle ja jokaista Yhdysvaltain poliisia heitettäisiin tiiliskivellä päähän.

Tosiasia on myös se, että Floydin pidätystilanteessa paikalle saapuneista neljästä poliisista kolme oli ei-valkoisia ja tilanteen ainoa valkoinen, pääsyytetty Derek Chauvin, itse naimisissa aasialaisen, pakolaistaustaisen naisen kanssa. Kuinka hyvin nämä tosiasiat käyvät yksiin rasismi-narratiivin kanssa?

Nyt, kun oikeusjärjestelmä ja yleinen oikeustaju ovat todenneet poliisien toimineen väärin ja liioitelleen voimankäyttöä, ovat he kaikki saaneet myös asiaankuuluvat syytteet. Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä ei ole osoittanut merkkejä kovinkaan voimakkaista rasismitaipumuksista vielä jälkipyykin osaltakaan tässä vaiheessa.

Mitä itse Floydiin tulee, oli kyseessä nähtävästi päihteitä käyttävä, sydänsairas mies, joka oli syyllistynyt useisiin rikoksiin elämänsä aikana, viimeisimpään todennäköisesti vain minuutteja ennen kuolemaansa. Se ei oikeuta poliisia tukehduttamaan häntä kuoliaaksi, mutta se tekee hänen tukehtumisestaan poliisin hallintaotteessa paljon todennäköisempää kuin mitä se on monelle muulle ihan ihonväriin katsomatta. Rasismilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.

Edes hip hop-esitys Helsingin Senaatintorilla ei muuta näitä tosiasioita mihinkään. Tosiasia on myös se, että Yhdysvalloissa kuolee vuosittain satoja ellei jopa tuhansia kaiken värisiä ihmisiä poliisin käsittelyssä, ja vastaavasti satoja poliiseja kaiken väristen ihmisten käsittelyssä. Se on maana suunnattoman levoton ja jakautunut. Syyt tähän ovat paljon syvemmällä kuin siinä lapsellisessa ajatuksessa, että kaikki ongelmat kumpuavat jostain oletetusta mustiin kohdistuvasta rasismista, jota ilkeä rasistinen poliisi harjoittaa järjestelmällisesti. Koko valtio on juuriaan myöten rakennettu täysin kestämättömälle pohjalle, enkä näe muuta mahdollisuutta muutokselle kuin jossain vaiheessa väistämättä tapahtuva jakaantuminen pienempiin valtioihin.

Siirtolaispaine kasvaa Turkin ja Kreikan rajalla

Kymmenet tuhannet enimmäkseen Lähi-idästä lähtöisin olevat siirtolaiset pyrkivät Eurooppaan Kreikan kautta Turkin irtautuessa EU:n ja sen solmimasta pakolaissopimuksesta. Tähän saakka Turkki on hillinnyt kauttaan EU-alueelle kulkevaa siirtolais- ja pakolaisvirtaa EU:n maksaessa viulut, mutta nyt Turkki on ilmoittanut aukaisseensa rajansa EU:hun päin. Uusia tulijoita näyttääkin riittävän ja lisää kerääntyy nähtävästi koko ajan rajalle. Kun alla olevia uutispätkiä ja -kuvia katsoo, näyttää vähän siltä, että uusien tulijoiden asenteessa ja paikallisten viranomaisten kohtaamistavassa on ehkä hieman toivomisen varaa ja että kotouttajilla saattaa olla edessään vielä melkoinen työrupeama 🙂

Enimmäkseen parhaassa iässä olevista miehistä koostuva siirtolaisjoukko mm. heitteli Kreikan rajaa valvovia viranomaisia kivillä ja palavilla esineillä

Mitä kansallismielisyys on ja mihin sitä tarvitaan?

Mitä kansallismielisyys on ja kuka sen määrittää? Vastauksia tähän kysymykseen on varmasti lähes yhtä paljon kuin on kansallismieliseksi itsensä mieltäviä ihmisiä maailmassa, vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiä suurimmasta osasta vastauksia varmaan löytyykin. Myös sellaiset ihmiset, jotka eivät miellä itseään kansallismielisiksi, tai ovat suoranaisen vihamielisiä kansallismielisyyttä kohtaan, tuntuvat omaavan usein vahvoja näkemyksiä siitä, mitä sillä tarkoitetaan; vihaa, rasismia, taantumuksellisuutta ja yleisesti ottaen vähän kaikkea mikä maailmassa on pahaa. Kansallismielisyys, ehkä tutummin sanottuna nationalismi, tuntuu olevan joidenkin ihmisten mielissä melko yksioikoisen selkeästi tunnistettavissa oleva aate, jolla on kovin negatiivinen kaiku.

Olen aina vierastanut yksisilmäisesti jonkun tietyn ideologian tai poliittisen puolueen nimiin vannomista osittain juuri tästä syystä. Käyn keskustelua tai väittelyä mieluummin omista ajatuksistani ja niiden puolesta kuin sen puolesta, mitä minun uskotaan ja luullaan ajattelevan osana jotain ryhmää. Halusit tai et, muut ihmiset tekevät sinusta tiettyjä johtopäätöksiä niiden leimojen perusteella joita itse lyöt itseesi tai muut lyövät sinuun. En syytä näitä ihmisiä, se on varsin luonnollista ja yleistä kaikkien poliittisten aatteiden piirissä.

Minulle kansallismielisyys ei kuitenkaan ole yksittäinen ideologia tai poliittinen suuntaus, vaan se on lähes kaikkeen biologiseen elämään sisäänrakennetun itsesäilytysvaiston yhteisöllinen ilmentymä, joka saa muotonsa kansan tahdossa elää ja kehittyä sille luonnollisella tavalla omassa elintilassaan. Se on osa eräänlaista ikuista vaistojen, ajatusten ja ideaalien jatkumoa, joka tähtää selviytymiseen ja joka piirtyy osaksi ikiaikaista luonnonjärjestystä, joka koskettaa kaikkea elollista. Kansallisessa ja etnisessä identiteetissä on kyse palasta jotain suurempaa ja ajatonta: oman paikan löytämisestä osana kosmista järjestystä – ja siitä taistelua, kuten kaikki elollinen taistelee elintilastaan ja resursseistaan.

Tämän elävän organismin itsesäilytysvaiston politisoiminen ja muuttaminen pelkäksi poliittiseksi kysymykseksi on jokseenkin erikoinen ajatus. Minulle kansakunta on osa maapallon biosysteemiä ja biologisen elämän monimuotoisuutta siinä missä mikä tahansa eläin- tai kasvilaji, joskin monessa mielessä jopa monia näistäkin vaikuttavampi ja monimutkaisempi sellainen. Etnisten ryhmien geneettiset erot jotka heijastuvat niin ulkonäköön, fyysisiin ja henkisiin ominaisuuksiin sekä ryhmän luomaan kulttuuriin, ovat säilyttämisen arvoinen asia, johon ei mielestäni tule kajota hallitusten, monikansallisten järjestöjen tai yritysten säätelemällä politiikalla.

Kansallismielisyydessä ei ole kyse siitä, mikä kansakunta tai etninen ryhmä on paras, vaan siitä, että jokaisella kansalla ja etnisellä ryhmällä on oikeus elää luonnollisessa muodossaan sillä alueella, johon se on tuhansia vuosia jatkuneen evoluutionsa aikana muotoutunut sopimaan parhaiten.

Jokainen luonnollisen prosessin tuloksena syntynyt kansakunta ja etninen ryhmä on ominaisuuksiltaan, perimältään ja perinteiltään kasvanut ja kiinnittynyt vuosituhansien ajan tiettyyn osaan tätä maapalloa. Siinä sivussa maailmaan on syntynyt valtavan kaunis kansojen ja kulttuurien kirjo, jollaista ei voida koskaan ylläpitää tai jäljentää monietnisessä modernissa valtiossa, joka ei ole luonnollisten tapahtumien synnyttämä, vaan omaa etuaan tavoittelevien poliitikkojen, poliittisten ohjelmien ja monikansallisten yritysten synteettinen luomus, jossa aidot väistämättä ristiriitoja aiheuttavat identiteetit raivataan koheesion ja kompromissien tieltä yhteiskunnan toiminnan takaamiseksi. Kliseistä, mutta kyse on käytännössä samasta ilmiöstä kuin jos sotket kaikki vesivärisi keskenään luodaksesi uuden aivan erityisen kauniin värin: saat pelkkää latteaa ruskeaa ja kaikki oikeasti kauniit ja ainutlaatuiset värit katoavat. Suuntaus, jossa suuret ihmisjoukot siirtyvät maista toisiin ja mantereilta toisille ensisijaisesti hyötyäkseen muuttokohteensa taloudellisista ja materiaalisista resursseista ei takuulla voi koskaan luoda mitään kaunista.

Ainoa vaihtoehto tälle on tervehenkisen kansallismielisyyden tuleminen jälleen osaksi valtavirtapolitiikkaa ja -kulttuuria kaikkialla maailmassa. Vain vahvat, etnisesti ja kulttuurillisesti homogeeniset kansakunnat, jotka päättäväisesti nousevat nykysuuntausta vastaan, voivat pelastaa maailman monimuotoisuuden. Kyse on kaikkien kansakuntien ja etnisten ryhmien yhteisestä edusta pitkässä juoksussa.

En väitä, että esimerkiksi suomalaiset tai ruotsalaiset olisivat yksioikoisesti jokaisessa suhteessa parempia kuin vaikkapa nigerialaiset tai kongolaiset, vaikka kahden ensin mainitun kansakunnan luomat yhteiskunnat tuntuvatkin miellyttävän ja houkuttelevan monia muitakin kansallisuuksia ympäri maailmaa muuttamaan niihin enemmän kuin kahden jälkimmäisen. Ymmärrän toki, että jokaisessa kansassa, kuten yksittäisessä ihmisessäkin, on niin huonoja kuin myös hyviä puolia. Uskon kuitenkin, että kaikilla näillä kansoilla on oikeus olla olemassa sellaisenaan ja että esimerkiksi ruotsalaisella on oikeus elää halutessaan enimmäkseen omiensa keskellä, hänelle tutussa kulttuurissa. Uskon myös, että kaikissa näissä kansoissa on juuri heille ominaisia piirteitä, jotka ansaitsevat olla olemassa ja kehittyä luonnollisissa rajoissaan eteenpäin, rikastuttaen koko ihmisyyttä ja sen kirjoa.

Muuttoliikkeitä on tapahtunut pitkin ihmiskunnan historiaa, mutta lähtökohdat ovat aina olleet erilaiset kuin modernissa ensisijaisesti elintasoon liittyvässä siirtolaisilmiössä kolmansista maista niin kutsuttuun läntiseen maailmaan. Uudet tulijat eivät rikastuta paikallista kulttuuria ja elämää, vaan läntisistä maista tulee eräänlaisia identiteetittömiä, pseudomonikulttuurisia valtiorakennelmia, joihin kaikki tulevat hakemaan itselleen materiaalista hyvinvointia. Länsimaista tulee eräänlaisia ihmisyyden kaikkein pimeimpien puolien kaatopaikkoja, joissa ainoa todellinen kulttuuri on kaikille yhteinen kulutuskulttuuri, jonka jäseneksi pääsee kuka tahansa. Aidot kulttuurilliset ja etniset identiteetit korvautuvat teennäisillä materiaan perustuvilla identiteeteillä, milloin kulutustottumusten, musiikki- tai vaatemaun, asuinalueen, politiikan tai jonkun muun sangen teennäisen ja ohimenevän asian varaan. Muodostuu tilanne, jossa kaikki nokkivat korppikotkien lailla itselleen palasia alkuperäiskansan luomista rikkauksista, ilman ajatustakaan jostain pidemmälle tulevaisuuteen johtavasta kestävästä yhteisestä identiteetistä ja muuhun kuin materiaan liittyvistä tavoitteista. Ihmiset alkavat elää alimman yhteisen nimittäjän mukaan omaa taloudellista etuaan tavoitellen, aidon yhteisöllisyyden kadotessa. Ei ole sattumaa, että ihmiset kokevat kaikkialla lännessä vieraantuneisuuden, syrjäytyneisyyden ja epätoivon tunteita perinteisen kansanyhteisön, heimoyhteisön ja kyläyhteisön sirpaloituessa ja kadotessa ympäriltä. Ihminen on luonnostaan yhteisöllinen laji, joka kaipaa omaa ryhmää johon kuulua. Ihminen on elänyt historiansa aikana osana tiivistä heimoyhteisöä ja kansaa paljon kauemmin kuin se on elänyt osana nykyaikaista kaikille vapaata yhteiskuntaa – ja sen mukaiseksi evoluutio on lajimme aivot kehittänyt.

Toinen syy vierastaa tätä muuttoliikettä ja kansakuntien rajojen häivyttämistä ovat näiden lukuisat ihmisten käytännön elämään vaikuttavat lieveilmiöt, jotka tuntuvat aiheutuvan siitä, että kolmansista maista länteen eivät näytä siirtyvän ensisijassa kansojensa parhaat edustajat. Siirtolaisista suurin osa on sitä väestöä, joka ei paitsi pärjää kotimaassaan, mutta ei myöskään ole valmis sitoutumaan edes oman kotiseutunsa ja sukunsa tai perheensä hyvinvoinnin edistämiseen hankalina aikoina. Toivottavasti kukaan ei kuvittele, että nämä ihmiset tulevat esimerkiksi tänne kylmään Pohjolaan luomaan parempaa maailmaa kaikille ja että heidän päämotivaationsa olisi yleinen hyvä koko uudelle kotimaalle. Modernissa siirtolaisuudessa sellaisena kuin minä siitä nyt tässä puhun, on kyse ennenkaikkea resurssien yksipuolisesta siirrosta toiselta ryhmältä toiselle. Kyse on ottajista ja antajista. Oli kyse sitten sosiaalietuuksien väärinkäytöstä, työmarkkinoiden vääristämisestä tai suoranaisesta rikollisuudesta, aiheutuu tästä muuttoliikkeestä valtavasti haittavaikutuksia jotka tuntuvat hyvin konkreettisesti siirtolaisten kohdemaiden alkuperäisväestön elämässä. Tämän tilanteen dynamiikkaa ja oikeudenmukaisuutta voi jokainen puntaroida tahollaan, mutta itse olen taipuvainen näkemään, että se on vahingollista ja väärin.

Myös tilanne, jossa vieraista kulttuureista tulevilta suurilta ihmisjoukoilta ei edellytetä ehdotonta paikallisen kulttuurin ja sen lakien hyväksymistä – kuten Euroopassa tänä päivänä – on äärimmäisen ongelmallinen. Perinteisesti tilanne, jossa suuret enimmäkseen nuorista miehistä koostuvat joukot ylittävät rajoja luvatta ja iso osa heistä vahingoittaa rajojen takaa löytyviä väestöjä on kutsuttu invaasioksi, sodankäynniksi, miehitykseksi jne. Tässä tilanteessa hallinnolliset elimet, oli kyseessä sitten alkukantainen kyläneuvosto, heimopäällikkö, kuninkaanhovi tai moderni edustuksellisen demokratian hallitus, ovat panneet yleensä oman kansansa hyvinvoinnin toisten edelle, ryhtyen tarvittaviin puolustustoimiin.

Tällöinkään kyse ei ole ollut vihasta tai paremmuudentunteesta, vaan luonnollisesta itsesuojeluvaistosta ja siitä, että tehdään se mikä on oikein ikävässä tilanteessa. Aikoina joina kansallismielisyys, heimoidentiteetti, kyky erottaa oma vieraasta tai miksi ikinä sitä haluaakaan kutsua oli luonnollinen osa käytännössä kaikkien ihmisten sielunelämää, tämä puolustautuminen ei ollut ongelma. Tässä suhteessa ehdoton enemmistö ihmisistä, myös hallitustasolla, oli vielä pitkälle toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka myös kaikkialla länsimaissa kansallismielisiä, tajusivat he sitä tai eivät. Oma kotimaa, kansa ja kyläyhteisö olivat luonnollinen ja tiivis osa ihmisten elämää ja identiteettiä. Elämän realiteetit uhkineen päivineen ymmärrettiin paremmin, kun elämä oli vaikeampaa monella mittarilla ja aiempien sukupolvien uhraukset tuoreessa muistissa.

Oma kotimaa merkitsi vielä toisen maailmansodan jälkeen suomalaisellekin hyvin konkreettisia asioita: elintilaa, omaa kotia, omaa sukua, suojaa, ravintoa ja elinkeinoa, jotka eivät missään nimessä olleet itsestäänselvyyksiä. Samalla se merkitsi olennaista osaa omaa henkistä identiteettiä. Tuota valtavaa voimavaraa oltiin valmiita puolustamaan ja sen hyvinvoinnin puolesta tehtiin töitä myös rauhan tultua samalla herkeämättömyydellä, kuin sitä oltiin sodassa puolustettu. Pitkältä muinaishistoriasta noihin päiviin sukupolvi toisensa perään muodosti uuden lenkin tuohon ikiaikaiseen elämän ketjuun. Oli helppo ymmärtää miksi esi-isien vuosituhansia viljelemät ja verellään kastelemat pellot olivat nyt omia ja minkä vastuun ne toivat mukanaan. Heimoa vuosisatoja vainolaiselta suojellut ja sittemmin sille elinkeinon tarjonnut metsä ymmärrettiin takuulla yksilötasollakin nimenomaan meidän metsäksemme, ja meidät sen metsän kansaksi.

Toki myös uhat olivat suoraviivaisempia ja helpompia havaita myös heimoryhmän ja kansan tyhmimmille jäsenille mitä kauemmas taakse päin historiassa mennään. Heimopäälliköt, kyläneuvostot, kuninkaat tai hallitukset eivät ennen käyttäneet kaikkea aikaansa hyökkääjän puolusteluun, tilanteen normalisointiin ja oman väkensä mustamaalaamiseen. Tänä päivänä nuo heimopäälliköt, kuninkaat, kyläneuvostot ja hallitukset leimattaisiinkin varmasti säälimättä populisteiksi, rasisteiksi ja fasisteiksi. Sama leimakirves heilahtaisi eittämättä myös sellaisten historiallisten suomalaisten kohdalla kuin irstailevan ristiretkeläispapin ruotuun laittaneen Talonpoika Lallin tai niiden sotaveteraanien, jotka eivät tervehtineet maahan hyökännyttä puna-armeijaa ”Communists welcome” -kyltit vaan Suomi-konepistoolit käsissä. Ehkä minäkin olen jonkun silmissä kaikkia näistä tai ainakin vähän vanhanaikainen, mutta jos nämä ihmiset lukisivat tämän tekstin ajatuksella tai keskustelisivat kanssani ilman ennakkoasenteita, uskoisin että moni heistä muuttaisi mieltään tai vähintään kyseenalaistaisi mielikuvia jotka liittää noihin sanoihin.

En tunnustaudu joka tapauksessa sen enempää fasistiksi kuin rasistiksikaan, mutta tunnustaudun ylpeästi kansallismieliseksi. Minulle se tarkoittaa paitsi rakkautta omaa kotimaata, kansaa ja kulttuuria kohtaan, myös tosiaan jotain suurempaa ja ihmiselämän ylittävää luonnollisen järjestyksen hyväksymistä kaikkein korkeimmaksi auktoriteetiksi. Kansakunnat ja etniset ryhmät eivät ole syntyneet sattumalta, ne ovat kaikki omalla tavallaan luonnon luomisvoiman ja viisauden ilmentymiä, eikä niitä missään olosuhteissa tule pyyhkiä maapallolta pois tai sekoittaa toisiinsa pelkkien poliittisten marionettien päähänpistojen ja joidenkin ihmisten loputtoman ahneuden tähden.

KL: Entinen työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö kritisoi hallituksen avustajamäärää

Entinen työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen kritisoi Kauppalehden haastattelussa voimakkaasti tämän hetkisen hallituksen ennätyssuurta avustajamäärää. Alla linkki Kauppalehden juttuun:

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ex-kansliapaallikko-sanna-marinin-hallituksen-paisuneen-avustajajoukon-taustalla-on-vedatys-haluttiin-kavereille-mukavia-toita/6f9fda60-b43b-43cb-bf0f-57e2385f2875?_ga=2.263437572.989762262.1581527109-1645229539.1530015260

Voi vain miettiä, johtuuko suuri avustajamäärä hallituksen kyvyttömyydestä, vai tosiaan siitä, että haluttiin antaa tovereille kivoja ja hyväpalkkaisia hommia aidossa hyvä veli -hengessä 🙂